Ratsastus, mitä se on ?
Tänään ajattelin hiukan puhua siitä millanen ratsastus on harrastuksena ja miten siihen monesti ulkopuoliset suhtautuu. Ratsastuksen kuullaan useasti olevan metukalla leikkimistä, ruualla leikkimistä, pelkkää istumista ja lista on pitkä. Tämä on kuitenkin harhaluulo, ja tämän väitteeni aion nyt perustella. Ratsastus on muutakin kuin hevosen ratsastusta. Se on hoitamista sekä hevosn kanssa yhdessä tekemistä. Ensin haluan muutaman sanan sanoa tästä harrastuksena. Ratsastuksessa siis pyritään siihen että se näyttää siltä ettei siellä selässä tehdä mitään. Sillä taas pyritään siihen että hevosen ja ratsastajan yhteistyö näyttää saumattomalta. Ratsastus aloitetaan yleensä alkeiskurseilta, ellei sitten ole perhessä esimerkiksi hevosia, yms. mutta puhun nyt ratsastuskoulussa aloittamisesta. Ensin opetellaan perusasioita, heosen kääntämistä, pysäyttämistä, hidastamista ja eteenpäin liikkumista. Nämä kaikki opetetaan ensin vääntäen rautalangasta ja pyydetään tekemään ne selkesti. Kun ta